Mottimetsä ulko-oppimisalue
Tiedekeskus Pilkkeen ulko-oppimisalue Mottimetsä sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Rovaniemeltä. Alue on noin 1000 hehtaarin kokoinen Metsähallituksen monikäyttömetsä. Mottimetsä tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön lapsille ja nuorille, kouluryhmille ja erilaisille harrastusryhmille.
Mottimetsässä voi geokätköillä, larpata ja opiskella vaikka matematiikkaa tai järjestää leirin. Aluetta voi hyödyntää esimerkiksi biologian, maantiedon ja liikunnan opetuksessa. Mottimetsään on mahdollista saada myös niin sanotut laajennetut jokaisenoikeudet, kun Pilke on mukana retkellä. Meillä on valmiina retkikonsepteja ja kehitämme mielellämme mieleisesi. Otamme sisällöissä huomioon myös Suomen Metsäsäätiön vaatimukset kuljetusapurahaa varten.
Tule mukaan tekemään ”meidän kaikkien yhteistä metsää”!
Kysy lisätietoa Pilke Infosta.
Mottimetsän palvelut
Tulipaikat
Turvakkolammen läheisyydessä on kahdeksan tulipaikan tukikohta ja huussi, sekä helposti saavutettavat valmiit rastipöydät.
Aluetta huolletaan Pilkkeen toimesta käytön mukaan. Olethan yhteydessä aina Pilke Infoon, kun suunnittelet alueen käyttöä.
Geokätköt
Mottimetsän alueella Joutolammen läheisyydessä on kätkösuunnistusrata, jossa 23 haettavaa kätköä. Kolme näistä on adoptoitu virallisiksi geokätköiksi. Kätköissä on pieniä kysymyksiä ja tehtäviä, jotka johdattelevat havainnoimaan luontoa.
Lataa kätkökartta
Lataa kätkövihjeet